Lapsenmieli on kiehtova ja niin käsittämätön. Pikku-ukon leikit jaksavat hämmästyttää ja toisaalta on jopa pelottavaa kuunnella kaikkia keksintöjä. Suurin osa on ihan itsekeksittyä, tai niin luulen, mutta osa leikeistä tulee milloin mistäkin tunnistettavasta. Kuulluista jutuista, kirjoista, ihmisistä, kauppareissulla nähdystä, haaveista, unista...Vaikka mistä!
Ensin ollaan lehmiä joita pitää ruokkia koneella ja kappas koneesta hajosi rengas ja muututaan Puuhapeteksi sitä korjaamaan. Sitten leikitäänkin Enoani (joka on merkkihenkilö), muistellaan uimista uiden itse, kokataan lempiruokaa , soitetaan mummolle, hoidetaan vauvanukkea, rempataan, luistellaan, lauletaan, tehdään lumitöitä, rakennetaan majaa... Kesken kaiken voi tapahtua kaikkea.
Leikki on loputon ilonlähde ja hämmästyttäjä.
Oleellisin huomio tässä on kuitenkin mielestäni se, miten turhia itse lelut ovat. Meillä patja, vaatteet, kangaspalat ja kuulosuojaimet ovat käytössä leluja enemmän. Porakone, traktori, moottorisaha, remppakypärä ja teltta taitavat liittyä jokapäiväisiin leikkeihin. Muita käytetään sillointällöin.
Itsekkin muistan leikkineeni mummon vaatekomerossa, laittaneeni kampauksia kavereille/serkuille, pukeneeni Barbeja kangaspaloilla/itseommelluilla vaatteilla, hoitaneeni vauvanukkea(jolla ei ollut mitään "valmiita" tykötarpeita) ym. Aika harva ostettu lelu oli aarre oikeasti.
Okei, Legot on poikkeus. Ne jaksaa kiinnostaa lasta ja aikuista aika yleisesti.
Kokonaisuutena alan olla kyllä sitä mieltä, että lelupaljous on rahanhukkaa. Eikä välttämättä mielikuvitustakaan ruoki jos on kaikki valmiina eikä tarvitse esim. sitä lumiauraa itse rakennella siitä mitä sattuu saatavilla olemaan.
Voi lapset. On ne ihania.
