Tämä on nyt muotiaihe.
Ystävämme, paheemme, rakkaamme- Sokeri.
Joka mediassa on käyty keskustelua lasten sokerinkäytöstä.
Ja oi ihanaa, minusta tämä on hyvä keskustelunaihe.
Meillähän Pikku-ukko ei saa juurikaan sokeria, koska hänestä tulee aivan mahdoton!
Itse en ole lapsena juonut mehuja, limpparista nyt puhumattakaan. Kotona on aina leivottu, mutta karkkipäivää ei ollut ja muutenkin äiti tarkasti syynäsi sokerinsyöntiämme. Syynä lienevät olleet hampaat, joiden kanssa hän tekee töitä.
Mielestäni tässä keskustelussa huomioitavaa on kuitenkin tunteitaherättävyys.
On mielipiteitä puolesta ja vastaan. Arvostellaan molempia näkökantoja ja välimuotoakin.
Itse olen saanut monesti selitellä miksi olen niin tiukkapipoinen ja en sokerilla lastamme kasvata. No jokainen, joka on nähnyt sokerin vaikutuksen on antanut asian sittemmin olla.
Siippa kertoo, että hänelle tulee liian makeasta huono-olo. Hän ei syö karkkia ja makeita leivonnaisiakin vain "järkevästi". Diagnoosimme on, että Pikku-ukko on isänsä kaltainen..
Jännittää tuleeko neidistä samanlainen sokerilla eläjä, kuin äitinsä helposti olisi..
saa nähdä, mutta vakaumusta ei ole suuntaan tai toiseen .
Mennään niin, miten tilanteessa parhaalta tuntuu..
