torstai 13. lokakuuta 2016

Kinderkakku

Lupaan, kun nämä muutamat jonossa odottavat suklaaleipomukset on tänne postattu ei leivo suklaasta mitään. pitkään aikaan . 
Tein tätä kakkua vauvakutsuille ja varalta korvasin sinne tuorejuuston rahjakalla. Mutta myöhemmin toisiin juhliin tätä tehtyäni tein tuorejuustoversiota ja se oli kyllä mielestäni parempi. Siis jaan sen version.
Kuvia en puhelimelta saanut siirrettyä, mutta eipä ne hyviä minun ottamana muutenkaan ole. 


Kinderkakku (Gluteeniton luonnollisesti:)

Pohja:

150g gluteenittomia keksejä. Itse laitoin ihania suolakinuski keksejä(sember)
75g Voita

Täyte:

6 liivatelehteä
4dl kermaa
400g tuorejuustoa (maustamaton)
1,5dl Tomusokeria
300g valkosuklaata
4rkl vettä tai vichyä.

Maitosuklaavaahto

2dl kermaa
150g Maitosuklaata


Leivinpaperoi irtopohjavuoka

Valmista pohja murskaamalla ensin keksit ja sekoittamalla joukkoon sulatettu rasva. Painele vuokan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Sulata valkosuklaa
Vatkaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri.
Vatkaa sulatettu valkosuklaa täytteeseen ohuena nauhana.
Kiehauta vesi, sekota liivatteet joukkoon ja lisää seokseen ohuena nauhana.

Kaada täyte pohjan päälle vuokaan.
Anna hyytyä n. 4h

Irrota kakku vuuasta,
Vatkaa kerma, sekoita joukkoon ohuena nauhana sulatettu maitosuklaa.

Laita vaahto kakun pinnalle.

Nam. Kuulemma oikeasti kinderin makuista.

tiistai 11. lokakuuta 2016

elämänmuutos

Tein elämänmuutoksen uuden kodin myötä.

En alkanut laihduttaa, syödä tervellisemmin tms.

Lupasin, että meillä on aina leikkokukkia kotona. 






Vielä tämä lupaus on pitänyt.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Nutellakakku

Olen yllytyshullu.
En kulje millään muodin mukana, paitsi
tykkään kokeilla epäilyttävältä kuulostavia "muotileipomuksia"
Pakkohan tämä oli testata, kahden aineen suklaakakku.


Nutellakakku

Tarvitset:

4 Munaa
1prk Nutellaa




Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Voitele/leivinpaperoi irtopohjavuoka.

Laita nutella mikroon 1minuutiksi. Sekoita aina 15 s välein.

Vatkaa munat vaahdoksi.
Lisää joukkoon vähän jäähtynyt Nutella.

Kaada taikina vuokaan ja paista n.30 min.
Anna kakun jäähtyä (suosittelen yön yli!)

Itse yllättäen vatkasin pinnalle kermaa :)


perjantai 7. lokakuuta 2016

Gluteeniton punajuurikakku

Punajuuria oli ostettava iso säkki.
Onneksi, olen saanut tehdä niistä vaikka mitä!
Punajuurikakku herätti epäilyjä, koska kukaan ei keksinyt missä se punajuuri itseasiassa on piilossa.
Kakkua leikatessa väri toki paljasti.

Suosittelen, että tämän kakun tekee edellisenä päivänä, mutta vasta täytettynäkin tämä maistui.
Täytettä voitte toki varioida miten haluatte. Minä kermaa rakastavana käytin taas tylsästi sitä, en oikein voita sisältävistä kuorrutteista pidä.

Gluteeniton punajuurikakku

Tarvitset:

Kakku

300g punajuurta
200g voita tai margariiniä
4 Munaa
1,5dl Sokeria
1,5 dl Fariinisokeria
4Dl Gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
2tl Leivinjauhetta
0,5 tl Suolaa
2tl Kanelia
1tl Inkivääriä
1,5 tl Kardemummaa
100g Mantelijauhoa

Kostuta halkaistu kakkupohja Maidon ja vaniljasokerin seoksella.

Täyte ja kuorrute

5dl kermaa
2prk Sitruuna maustekermaa
0.5 levyä raastettua valkosuklaata
2rkl Tomusokeria
1tl vaniljasokeria


Koristele valkosuklaarouheella


Voitele irtopohjavuoka ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen

Keitä punajuuret

Samalla sulata rasva

Vaahdota munat ja sokerit

Sekoita kuivat aineet keskenään

Raasta punajuuret hienolla terällä (HUOM hanskat!)

Sekoita vaahtoon vuorotellen rasvan ja kuivien aineiden kanssa.

Kypsennä uunin alatasolla noin 50 min.

Anna kakun jäähtyä.

Tee täyte vaahdottamalla kerma ja lisäämällä muut aineet.

NAUTI.









torstai 6. lokakuuta 2016

Appelsiininen mutakakku (Gluteeniton)

Taannoin meillä kävi Pikku-ukon kummisetä siippoineen.
Olipas taas hyvä syy leipoa.
Jos tarvitset äkkiä jtn hyvää tarjottavaa suosittelen tätä.


Appelsiininen mutakakku (Gluteeniton)

200g Voita
1 levy Maraboun appelsiinikrokanttisuklaata
4 munaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,75dl mantelijauhetta
1 tl Leivinjauhetta

Pinnalle joko kermavaahtoa tai
tarjoa vaniljajäätelön kanssa



Sulata voi ja suklaa tasaiseksi seokseksi

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi


Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munasokeri vaahtoon

Sekoita joukkoon hieman jäähtynyt suklaa voi seos



Paista  voidellussa irtopohjavuokassa 200 asteessa n. 20 min

Nauti jäähtynyt kakku jäätelön kanssa, tai tee kuten minä ja vatkaa pinnalle kermavaahto ja rouhi suklaata.

Tätä tulee tehtyä liian usein. 


tiistai 4. lokakuuta 2016

Gluteeniton kasvispiirakka




Pidän punajuuresta. En yhtä paljon kuin raparperistä, mutta lähes.
Tämä piirakka oli kuitenkin niiin hyvää, että mietin hetken onko punajuuri sittenkin minun suosikki.
Ehdottomasti kannattaa testata, lapsetkin söi tätä hyvällä ruokahalulla.

Gluteeniton kasvispiirakka (pellillinen)

Tarvitset: 

Pohja:
5-6dl Tummaa Gluteenitonta jauhoseosta(Viljatuote)
1tl suolaa
1dl öljyä
2dl vettä

Täyte:

4 Porkkanaa
4 keskikokoista punajuurta
1tl suolaa
3rkl öljyä
2tl valkosipulirouhetta
mustapippurirouhetta
2prk Smetanaa
200g Fetajuustoa
Pinnalle tuoretta Basilikaa


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen

Leikkaa kuoritut porkkanat ja punajuuret ohuiksi siivuiksi
Sekoita joukkoon mausteet ja öljy.




Sekoita pohjan jauhot ja suola, lisää joukkoon öljy ja vesi.
Taikinaa ei tarvitse vaivata, levitä vain leivinpaperoidulle pellille.




Levitä levylle smetana ja fetajuustomuru.
Lisää päälle juurekset.

Paista uunin keskitasolla noin 25-35min



Pilko tuore basilika valmiin piirakan pinnalle.





sunnuntai 2. lokakuuta 2016

16*3 turhaatietoa





Blogi nukkuu. Olen kyllä tekstejä miettinyt ja leiponut gluteenitonta ja ja normia, mutta voi missä aika. Onneksi Milla oli blogiinsa 16*3 haasteen tehnyt ja sai minut innostumaan myös.  
ja kyllä minulla meni hermo , tekstit ja kuvat ja muut on miten sattuu, tämä ei nyt vaan suostu toimimaan kuten haluan.puuh.



3 asiaa, joista pidän...
  1. Tylsästi meidän perhe. Ollaan toimiva tiimi ja tehdään asioita yhdessä ei yksilöinä.
  2. Syöminen. Tai oikeastaan leipominen ja ruuanlaittaminen ja sitä väistämättä seuraava syöminen. 
  3. Opiskelusta. Olen tosissani. Mielestäni on mukavaa oppia uusia asioita ja kerätä päähän nippelitietoa. 

3 asiaa, joista en pidä...
  1. Ruokakaupassa käyminen. käymme kaupassa kerran vkssa, koska se on vaan niin työlästä. Siltikin inhoan sitä.
  2. Hitaus. En jaksa jahkaamista enkä nyhjäämistä.
  3.  Aurajuustosta.Itseasiassa en pidä juustoista yleensä. 


3 asiaa, jotka tein viikonloppuna...
  1.  Kestitsin äitiäni ja appivanhempia. Sain siis leipoa ja huseerata. Tähän on lisättävä, että äiti teki IHANIA kaalikääryleitä. Kasvisversiossa härkäpapurouhetta, riisiä ja porkkanaraastetta ja lihaversio oli se normaali jauhelihahässäkkä. 
  2. Siivosin ja tein kaikenlaisia "pakollisia" kotihommia kertaheitolla monen päivän edestä. Jätin tosin ikkunat laiskuuttani edelleen pesemättä. 
  3. Lenkkeiltiin porukalla naapuriin kummipojan tekemää herkkukakkua maistamaan.







3 asiaa, jotka osaan...
  1. Puhua. Sosialisoida paremminkin. 
  2. Orgainsoida
  3. Soveltaa. Jos joku ruoka-aine puuttuu, korvaan sen. Jos joku tilanne ei mene ajatellusti keksin toisen tavan toimia.

3 asiaa, joita en osaa...
  1. Piirtää. Haluaisin kyllä osata, mutta en osaa en ollenkaan. Vaikka kuinka mallista olisi helppo piirtää, tai 
  2. Tappaa kärpäsiä.
  3. Nauraa vitseille, vaikka ne olisivat oikeasti hauskoja. 


3 asiaa, jotka haluaisin osata...
  1. Viittomakieltä. Osasin sitä joskus ja pidin siitä. Käyttämättömyyttäni olen vain suuren osan unohtanut.
  2. Suomenkielen kielioppisäännöt. Tämä ei tarvinne selittelyä.
  3. Ajatella itseäni. En osaa selittää varmaankaan mitä tarkoitan, mutta elän pitkälti muiden tarpeet edellä. Joskus pitäisi ihan oikeasti ajatella vain itseään- tai ainakin, että mikä olisi omalta kannalta paras ratkaisu.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
  1. Pestä ne ikkunat ja  siivota vaatehuone parempaan kuosiin. Ennen pakkasia on näiden tapahduttava. Toivotaan siis että ei tule pakkasta ihan heti. 
  2. Setviä lasten lelut. Ne olivat muuton jälkeen kukin omalla paikallaan, nyt osa on kuitenkin kantautunut alakertaan ja järjestystä pitäisi miettiä uudestaan, kun alkaa olla selvä millä missäkin leikitään.
  3. Suunnitella, koska Siippa pitäisi vähän isyysvapaata..Emme vain ole saaneet kaivettua kalenteria esiin.

3 asiaa, joita stressaan...
  1. Tulevaisuutta. Koska minulla ei ole täällä uudessa kaupungissa työpaikkaa..tosin ei vielä tiedä jäädäänkö edes tänne. Stressaan silti.
  2. Sitä, että lapset ei saa järjellisiä kavereita täältä. Vanhassa kodissa oli muodostunut niin hyvä porukka, että olen kranttu.
  3. Olen oppinut, että stressaan suuria muutoksia omassa elämässä. Töissä pidän muutoksista, mutta kun oma elämä sekoaa huomasin inhoavani kaikkia muutoksia.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
  1. Kirja. Loma on loma jos saan lukea jtn hömppää.
  2. Liikunta- Saisi jos liikkuisin joskus.
  3. Höpöttäminen. Pidän puhumisesta.

3 asiaa, joista puhun usein...
  1.  Tylsästi lapset. Tosin annettakoon se anteeksi, kun olen aina kotona. Niinhän?
  2. Ruoka. Tai se miettiminen mitä syödään seuraavaksi. 
  3.  Jotenkin tämän päivän jälkeen on olo, että puhun myös usein asioista mitä EI saa tehdä. 

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
  1. Villasukat. 
  2. Lököhousut tms mukavat vaatteet mitkä ei kiristä ei purista.
  3. Siippa sanoi, että ylipäätänsä puen mielelläni paljon vaatteita. 

3 asiaa, joita en pue päälleni...
  1. Maximekko- koska puuh "raskauskilot" (tätä selitystä meinasin käyttää surutta, vaikka tämä kilojen "syy" on jo reippaan vuoden)
  2. Napapaita. kts. edellinen kohta jos kaipaat selitystä.
  3. Farkut. Tiedätte miksi.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
  1. Vuodesohva
  2. Uudet lenkkarit, koska vanhoista tulee varpaat ulos.
  3. Ulkovaatteet. Olen lasten kanssa ulkona paljon, ja muutossa heitin pois ainoat kunnolliset ulkohousut jotka minulla oli. 



3 asiaa, joista unelmoin...
  1. Lottovoitto. No ei , ehkä ennemminkin, että asiat järjestyisivät. Jos me ei yllättäen takaisin vanhaan kaupunkiimme muutettaisikaan.
  2. Kiireettömästä ajasta kotona. Arvostan sitä, että saan olla kotona. Mutta teen pitkälti asioita kahden lapsen kanssa, ja välillä olisi ihanaa vain olla. Tai tehdä edes niitä asioita ilman "apukäsiä"
  3. Tykkään unelmoida. Keltainen pikku Fiat olis kiva :)
3 asiaa, joita pelkään...
  1. Että sairastun. Lähipiirissä ollut älytön flunssa-aalto. Nyt se taitaa iskeä minuun. 
  2. Että lapsille sattuisi jotain. Kaikki vanhemmat pelkäävät varmasti tätä, mutta nyt jotenkin sattunut ikäviä asioita paljon, että tämä asia mielessä.
  3. Oikeastaan pelkään aika vähän, koska yritän elää päivän kerrallaan ja uskoa, että asiat järjestyy lopulta. 

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
  1. Oma-aika Siipan kanssa. 
  2. Uuden kummitettavan näkeminen. Vauvat on ihania!
  3. Lapset tervehtyisivät. En vaan kestä ainaista räkätautia. 


perjantai 16. syyskuuta 2016

Olemme olemassa

jep.
Hengissä ollaan.




Mitä nyt elämään tuli yllättäviä muutoksia. 

Olemme muuttaneet, miehelle tarjottiin uutta työpaikkaa, johon hän halusi tarttua. Kaikki harrastukset ja kaverit ja tutut tavat ja ympäristöt jäi toiseen osaan Suomea.

Täällä uudessa kodissa on oltu reipas kuukausi.

Pieni osa minussa heränneesta muutosvastarintaisesta ahdistuspakkauksesta alkaa sopeutua.

Lapset viihtyy, minulla on joitain uusia tuttavia ja koti on mieleinen.

Muutto oli reipastahtinen, pakkasin kaikki väliajat samalla mahdollisimman paljon lomaillen. Kesä sisälsi onneksi mm. häät, muutaman matkan, mökkeilyä, ystäviä ja erinäisiä syntymäpäiviä. Oli mukaviakin asioita muuttolaatikoiden keskellä.

Nyt olisi tarkoitus taas leipoa ja ihmetellä eloa täällä blogissakin. 

Ollaan kuulolla!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Täydellinen porkkanakakku

Melkein tekisi mieli poistaa tuo edellinen porkkanakakun ohje. Tosin ei sekään pahaa ollut, mutta tämä on enemmän minun mieleeni. Ohje on muokattu täällä olevasta ohjeesta gluteenittomaksi ja vähän muutenkin. Alkuperäinen ohje on muffinsseihin, itse tein tätä ystävän lapsen ristiäisiin ja toiveena oli pellillinen. Taikinakokoa voi siis huoletta pienentää säilyttäen suhteet oikeina..mutta isompikin määrä tätä hupenee.

Tämä on niiiiiin ihanaa. Pikku-ukon kummien tullessa kylään saanevat he samaa herkkua. Tosin tämä jäänee vuoden ensimmäisen grillauksen varjoon, koska ensimmäisella grillauskerralla ruuanmäärässä ei yleensä ole mitään järkeä. Koetetaan venyttää housuja, että kaikki saadaan syötyä. 

Suosittelen, että teet porkkanakakun jo edellisenä päivänä ja kuorrutat vasta ennen tarjoamista. 


Pellillinen Porkkanakakkua

Kakku:

6-7 Pienehköä porkkanaa
7,5 dl Gluteenittomia vaaleita jauhoja
2,5tl Leivinjauhetta
1tl Soodaa
1tl Suolaa
1,5tl Kanelia
1rkl Kardemummaa
3 tl Vaniljasokeria
300g huoneenlämpöistä Voita
3dl Sokeria
3dl Fariinisokeria
6 kananmunaa
4,5 dl maustamatonta jugurttia

Kuorrute:

2dl Laktoositonta kermaa
2prk Sitruuna tuorejuustoa (Eila)
(tarvittaessa tomusokeria)


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
Valmista kakku:
Kuori ja raasta porkkanat
Sekoita voi ja sokerit. Vatkaa joukkoon yksitellen munat. Yhdistä kuivataineet (paitsi soodan voi laittaa jugurtin sekaan..). Lisää voimunasokeri-vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja jugurttia. Lopuksi nostele joukkoon porkkanaraaste (puristele enin porkkanamehu pois tässä vaiheessa)

Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista 200asteessa n 25 min. 


Kuorrute

Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja halutessasi tomusokeria.

Levitä kuorrute lähes jäähtyneelle kakulle.









torstai 28. huhtikuuta 2016

Tonnikalapiirakka (gluteeniton)


Taas mennään Sly parin ohjeella tyypillisin reunaehdoin, eli säädin jääkaappiin sopivaksi ja vähän muutenkin.  Ohje oli oikeasti nimeltään "Erittäin hyvä gluteeniton suolainen piiras" - tämän voin allekirjoittaa. Kertaistumalta kului yli puolet piirakasta!

Leivoin tätä ihan katastrofaalisenkamalan aamun jälkeen. Pennut heräsivät viideltä (tämä ei ole meillä outoa), mutta niiiiin huonontuulisina eilisen reissun väsyttämänä, että huoh. Muskariin ja aamupalapysäkille kuitenkin suksimme ja päikkäriaikaan päädyimme lopulta.. Leipomusta tuli onneksi nauttimaan seuraamme Sänttärän ikätoveri ja hänen äitinsä. Iltapäivä sujuikin sitten leppoisammin leikkien ja touhuten.


Päivän kruunasi vielä salikäynti..(ties koska viimeksi..), kun Siippa koppasi tenavat mukaansa ja meni Pikku-ukon kummisedälle kylään. Oi onnea!




Tonnikalapiirakka (gluteeniton)

Pohja:

110g voita(kyllä mittasin tämän!)
2dl Hienoa gluteenitonta jauhoa
2 rkl Vettä
1dl juustoraastetta

Täyte:

1prk Kermaviiliä
3 Kananmunaa
1 sipuli
Pippuria
Suolaa
Basilikaa

1 prk Tonnikalaa( HUOM. MSC-merkintä)
3 Tomaattia
200g Fetajuustoa
n .1,5 dl Juustoraastetta


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuullota sipulit ja siirrä jäähtymään.

Tee pohja: Nypi voi jauhoihin, lisää vesi ja juustoraaste.
Sekoita tasaiseksi ja painele jauhotetuin sormin pyöreään n. 25cm halkaisijan vuokaan (itse käytin irtopohjavuokaa)





Tee täyte:
Sekoita munat, kermaviili, mausteet ja kuullotettu sipuli.

Levitä pohjalle tonnikala, pilkotut tomaatit (poista siemenosa, ettei tomaatti vetistä piirakkaa) sekä feta muru. 
Levitä pinnalle täyteseos ja lopuksi juustoraaste

Paista 200asteessa n. 35-40 min. 







keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

puolivalmiit muffinssit


Koska joskus on kiire, 
koska ei aina jaksa lasten kanssa tehdä "vaikeita" leipomuksia,
koska haluaa jotain makeaa ja äkkiä..

Meillä on yksi vakkari puolivalmis muffinimix mitä käytetään. Salainen leivontaystävä laittoi Maaliskuun paketissa tämän sekoituksen. Josko parini Milla kertoisi mistä tämän sekoituksen osti..?

Oli(muka) niin kiire, että en ehtinyt ottaa juurikaan kuvia (lue:unohdin)




Kaikessa yksinkertaisuudessaa : Tee kuten pussissa lukee.. Itse tosin lisäsin mukaan vielä levyllisen suklaata, puolet vaaleaa ja puolet tummaa. 



sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Gluteeniton kasvispatonki

Meidän iloinen majatalo on saanut onnekseen viimeaikoina paljon vieraita.
Hulinan lomassa on tuntunut ylitsepääsemättömältä ajatukselta (olisiko tuo yhdyssana..?) siirtää kuvia ylitäydestä puhelimesta ylitäyteen tietokoneeseen...Ikinä tätä ongelmaa ei varmasti ole muilla..

Lopultakin sain aikaiseksi.

Leivoin ruuanteon lomassa gluteenitonta kasvispatonkia. Ohje oli selvästi jonkun gluteenittomaan leivontaan vihkiytyneen ihmisen käsialaa, koska psylliumia käytettiin "oikein", eikä vain sekoitettu kuiviin aineisiin. Kaikki vaan rohkeasti kokeilemaan tätä kumman kuuloista ainetta, tämä tekee gluteenittomista mössöistä muovattavia taikinoita. Hermot ei mene edes pullataikinan kanssa..

Tyylilleni uskollisena ohjetta muokkasin mieleisekseni ja kotoalöytyviä raaka-aineita hyödyntäväksi. 

Kasvispatonki 2kpl


taikina:

5dl Vettä
50g Hiivaa
4tl Psylliumjauhetta
1dl Aurongonkukansiemeniä (tai seesamin)
 n. 8dl gluteenitonta jauhoseosta
0.5dl Öljyä

Täyte:

n. 5dl kasvisraastetta (itse laitoin porkkanan, pienen kesäkurpitsan , puolikkaan paprikan ja ison sipulin)
2 Valkosipulinkynsi
1tl Suolaa
2tl Mustapippuria
3tl Pizzamaustetta
1rkl Siirappia
3dl Juustoraastetta (Valion texmex juusto olisi tähän niin hyvä!)
rasvaa paistamiseen

voiteluun: Vettä
Pinnalle:  Juustoraastetta/siemeniä

Valmista ensin täyte: Kuori ja raasta vihannekset. Laita kylmälle pannulle vähän rasvaa ja valkosipulinkynnet pilkottuna. paista kasvisraaste pannulla n.5 min. Lisää mausteet ja annan täytteen jäähtyä.




tee taikina: liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää joukkoon psylliumjauhe ja anna turvota 10 min. lisää "liisterin oloisen" taikinapohjan sekaan muut aineet ja sekoita tasaiseksi.




Jaa taikina kahteen osaan ja kauli osat suorakulmionmallisiksi levyiksi. 
Lisää levyille täyte ja ripottele päälle juustoraaste. Kääri levyt rullalle.


Leikkaa patonkien pinnalle viillot veitsellä ja anna kohota 20 min.



Voitele patongit vedellä ja ripottele pinnalle siemeniä /juustoraastetta

Paista 225 asteessa n.20min




Tämä maistui vieraille ja lapsille.